Ei enää Buranaa, kiitos

Kerkesinhän minä kokonaista viikon olemaan niin sanotusti elävien kirjoissa, kun torstaina tuli tunne, että... oon tulossa kipeäksi. Ja niinhän siinä sitten tapahtui, flunssa iski. Tähän väliin voisin laittaa todella monta painokelvotonta sanaa. Viikonloppu meni siis jälleen nukkuen, Finrexiä sekä kaakaoo juoden ja Buranaa syöden. Ei hemmetti, mä oon tässä muutaman viikon aikana syöny Buranaa varmaan enemmän kuin koko viime vuoden aikana yhteensä!


Flunssa kävi myös lihaksiin ja tietysti tuohon kipeään jalkaan eli se otti sitten hieman takapakkia kun siinä on vielä tulehdusta jäljellä. Varmaan kertomattakin selvää, että alkaa tuo sietoraja olemaan punaisen puolella. Vähemmästäkin. Jospa nämä sairastelut ja sairaslomalla olemiset alkaisi olemaan tässä.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

"Teen vastoinkäymisistä voimaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan..." ~ Elastinen / Eteen Ja Ylös

Juuri niin mun tuuria! Mä saan draivit ja motivaatiot huippuunsa ja sitten tiputaan pohjalle ja lujaa.


Siinäpä paikka, joka on parin kuluneen viikon aikana tullut erittäin tutuksi. Oikea jalka alkoi oireilemaan. Tiesin, että kyseessä on lihasjumi ja mahdollinen tulehdus ja ensimmäisellä lääkärireissulla menin vielä sanomaan lääkärille, että "en mä sairaslomaa tarvitse, ei tämä pahemmaksi voi enää mennä..." ja kuinka väärässä olinkaan! Lisää lääkärireissuja ja seuraavat kaksi viikkoa olinkin sitten sairaslomalla.

Mitä sitten tapahtui? Kaikkihan sai alkunsa oikeasta pakaralihaksesta, joka meni jumiin ja tulehtui. Sen seurauksena homma levisi koko jalkaan, jonka lisäksi aloin yhtäkkiä saamaan todella rajuja ja kivuliaita lihasspasmeja eli kouristuksia joko takareiteen, taipeeseen tai pohkeeseen. Vuorotellen. Keskimääräisesti sellaisen 15-60min kerrallaan. Kyseisiä lihasspasmeja tulee ja menee normaalistikin ja kestäessään sen hetken ne kuitenkin tuntuu lihaksessa vielä pienenä kipuna jonkun aikaa... Kuvitelkaapa kun moinen kestää pohkeessa pahimmillaan 10 h*lvetin pitkää ja tuskaista tuntia kuten mulla sen yhden kerran! Voin rehellisesti myöntää, että en tähän ikään mennessä ole ikinä aiemmin itkenyt ja huutanut niin järkyttävästä kivusta. Muutaman päivän ajan mä elin täysin lääkepöllyssä kun söin ja söin vaan kipulääkkeitä kun en meinannut kestää ja jaksaa sitä kipua...


Noin viikon verran sänky, lääkkeet ja kylmä oli mun koko elämä...
... Ja äiti ♥ joka kävi pitämässä musta huolta kun itse en kyennyt mihinkään.

Kaiken lisäksi vielä jossain pohkeen kohdalla todennäköisesti lihas painaa issiashermoon kun varpaat on jääkylmät ja tunnottomat.

Lääkäri sanoi, että laakereille ei saa jäädä makaamaan, mutta vaihtoehdot oli vähissä kun kävelläkään ei pystynyt. Jopa muutaman kymmenen askeleen vessassa käynti oli täynnä tuskaa, hikeä ja kyyneleitä.


Väsynyt ja kärsinyt.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :)
Fyssari havainnollisti missä, miten ja miksi...
... Ja fyssarista puheenollen, haluun kiittää meidän salilla työskentelevää Hermanni Parikkaa (Fytera Ky) kaikesta avusta! Ilman sua olisi epätoivo varmasti vallannut kerran jos toisenkin! Joten KIITOS Hermanni! :)

Nyt oon viikon verran pystynyt kävelemään jotenkuten, onhan se tosin aika linkuttamista kun lihakset koki kovia ja varsinkin pohjelihakset on kireinä kuin viulunkieli ja niitä yritetään nyt venytellä auki sen mitä kyetään. Töissäkin tuli jo yksi vuoro tehtyä, joskin aika pitkälti Buranan voimalla. Salille olen jo palannut treenaamaan yläkroppaa... jalkojen treenaaminenhan on poissa pelistä ainakin vielä muutaman viikon, mutta kaikki.. istuminen, liikkuminen ja treenaaminen tehdään täysin jalan ehdoilla, sillä nyt mä en toivo enkä halua mitään muuta kuin tuon jalan kuntoon! Uskokaa tai älkää, tästä eteenpäin mä en aliarvioi venyttelyä ja kehonhuoltoa enää koskaan!

#EiKoskaanEnääToiste!