Sitä ja tätä

Kävinpä sitten päivittämässä puhelimen uudempaan versioon, iPhone 6:seen, joten nyt toimii ja saa kuviakin mukaan :)

Aloitetaanpa vaikka näillä hyvillä asioilla...


Jep, se oli taas yksi Jippikayjei edessä :)

Ja sitten tässä eräänä aamuna heräsin aivan mahtavaan uutiseen!



Minähän suunnittelin jo viime vuonna Vegasin reissua tälle syksylle, mutta kun se ei onnistunutkaan niin vähän kuin hautasin idean nähdä Britneyn Piece Of Me-show, sillä alkuperäisen sopimuksen mukaan esityksien piti päättyä tämän vuoden lopussa, mutta nyt kun Britney jatkaakin Vegasissa niin mä olen aivan haltioissani ja suunnittelemassa reissua ensi syksylle! :)

Takaisin maan pinnalle ja viime päiviin.



Ai, että mä kihersin tyytyväisyydestä kun salin fyssari totesi, että mun selkä on saanut leveyttä :)

Kävin tässä jälleen Easywayn kehonkoostumusmittauksessa, tarkoituksena saada tietää kuinka paljon mun jalat kärsi taannoisesta jalkaepisodista, josta kirjoitin täällä. Tulokset kertoivat juuri sitä mitä epäilinkin: olin menettänyt lihasmassaa. 400g vasemmasta jalasta ja 600g oikeasta, joka oli (ja on vähän vieläkin) se kipeä jalka. En sano etteikö tuo hieman harmittanut, mutta oli täysin odotettavissa, olenhan mä huomannut jalkojen "kutistumisen" jo omin silmin.

Minä siitä sitten motivoituneena kaivoin vanhan treenivihkon esiin siltä ajalta kun kuudessa kuukaudessa kerrytin +2,9kg lihasmassaa. Otin sen aikasista treeneistä vinkkejä ja päätin, että nyt aletaan sitten treenaamaan tosissaan seuraavaa mittausta varten, joka on edessä 1.12 ja kuinkas sitten kävikään... Voi hemmetin hemmetti, muhun iski flunssa!


Tässä on nyt tämä viikko sitten oltu sairaslomalla ja paluu salille vasta maanantaina.

Motivaatiokato

Tästä tulee nyt täysin kuvaton postaus, sillä läppäri ja iLuuri on tällä erää päättänyt lopettaa yhteistyön, enkä näin ollen saa siirrettyä kuvia puhelimesta koneelle.

Mitäpä mulle... Väriestejuoksun jälkeen minähän aloin kärsiä totaalisesta treenimotivaatiokadosta. Sinänsä mielenkiintoista, sillä tämän 3 vuoden aikana mitä olen salitreenaamista harrastanut en ole kertakaan potenut motivaatiokatoa näin suuressa mittakaavassa. Ei yksinkertaisesti vaan kiinnostanut.... mutta siltikin vähän kuin väkipakolla raahasin luuni salille toivoen, että jospa se innostus ja motivaatio taas palautuisi. Vaikka sainkin itseni salille niin eihän se reenaaminen ollut samanlaista kuin silloin kun siihen on halua ja poltetta. Voitte vaan kuvitella kuinka omatunto alkoi pikkuhiljaa soimaamaan ja minä suurin piirtein itkua tuhersin iltasin nukkumaan käydessä taas yhdestä "menetetystä" päivästä. Pari viikkoa siinä meni eikä minkäänlaista käsitystä mistä se mahtoi johtua ~ toiset sanovat, että vaihtelun puutteesta ja toiset taas levon tarpeesta.

Nyt alkaa se "pinspiraatio" taas pikkuhiljaa palautumaan, vihdoinkin eikä salillekaan tarvitse mennä enää niin itseään "pakottaen" ja itse se tekeminenkin alkaa taas tuntumaan mielekkäältä :) Niinhän sitä sanotaan, että alhaalta on suunta vain ylöspäin.

Väriestejuoksu 2015

Taidettiin elää vielä huhtikuuta kun tästä alettiin salilla puhua, että olisi kiva kerätä porukka kasaan ja lähteä yhdessä Väriestejuoksuun. Saatiinkin mukava 10 henkilön jengi kasaan ja niin syntyi Team Tokia, joka lauantaina osallistui tuohon n. 5km pituiseen taipaleseen täynnä esteitä, väriä (ja vähän lisää väriä) ja naurua :)


Tekstiilikaksoset vielä puhtaana :)


Kiitos Pikku Tilkku hienoista tiimipipoista!

Ensimmäisen väriesteen jälkeen

Ja matka jatkui...

Maalissa ei enää niin puhtaana! :D

Värikäs Team Tokia

Hauskaa oli ja mahdollisesti ensi vuonna uudestaan!

Ei armoa - arki

Ja niin on ensimmäiset työvuorot suoritettu ja mä oon aivan poikki. Eipä ole töistä päästyäni kauaa tarvinnut Nukkumattia odotella. Ensimmäisen työvuoron jälkeisenä aamuna mun jalat oli kuin pahimmankin jalkatreenin jäljiltä ja hyvä kun pääsin sängystä ylös.

Heti ensimmäisenä työpäivänä...


... Jaa, että lomakiloja? Hupsista! :D

Nooh tulihan niitä muutama, mutta en mä kyllä yhtään jakkaraa hajottanut alleni vaan sen teki joku muu... Mä vaan tilanteesta huvittuneena otin vähän kuin syyn niskoilleni :D


Mun lomakilot vs. Työkaverin ei-lomakiloja
... Mutta nuutuneesta olosta ja kipeistä jaloista huolimatta on kyllä mukavaa olla takaisin töissä, varsinkin kun heti ensimmäisenä päivänä sain kehuja kuinka mä olen oikeassa ammatissa asiakaspalvelussa. Oli siinä muutaman asiakkaan kanssa autoista puhetta, joista mä en kylläkään ymmärrä juuri mitään, mutta saisin kuulemma myytyä autoja pelkästään värin perusteella :)

The End.

Viimeinen päivä alkaa olemaan finaalissa tai virallisestihan mun kesäloma päättyi jo eilen... Ja niin se olisi huomenna back to work.

Herättyäni kaveri alkoi kyselemään josko olisin lähtenyt hänen seurakseen satamaan paistattelemaan aurinkoista, lämmintä päivää ja todennäköisesti syömään jäätelöä :) Mutta ei ei, mä olin jo päättänyt mennä salille hauis-ojentajatreenin pariin. Jostain aurinkoisesta syystä salilla oli - yllätys yllätys - hiljasta, mutta mun kohdalla se vaan menee niin, että mitä vähemmän kanssatreenareita sen parempi... Josta tuli muuten mieleen, että huomisesta jatkuu taas yöreenit, jolloin salilla on vaan minä ja ne muutama jantteri.




Illansuussa sain vielä extempore-idean vetästä lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille. Olisihan tuo juokseminen vähän helpompaa kun osaisi oikean hengitystekniikan... Mutta tulipa siinä 6 kilsaa mentyä enemmän ja vähemmän puuskuttaen.

Nyt mä nostan jalat hetkeksi kohti kattoa ja sen jälkeen lähden treffeille nukkumatin kanssa :)

Kesää ja lomaa

Niinhän siinä vierähti muutama kuukausia, mutta kun kirjoittaminen alkoi tuntumaan enemmänkin pakolta niin oli hyvä ottaa pieni breikki... Ja sitten tuli se, jota joskus on kesäksikin kutsuttu ja sen myötä kesäloma.


Olihan niitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä sentään muutama.








Siinähän se kesäloma lyhykäisyydessään :) Päätin jo heti alkuun, että satoi tai paistoi mä aion vaan olla ja nauttia, koska loma.

#HyväRuoka #HyväJuoma #HyvätYstävät #OnnellinenMinä

Tuli sitä lomalla salillakin käytyä. Toisina viikkoina enemmän, toisina vähemmän.

Nyt kun lomaa on jäljellä enää muutama päivä... hullua tai ei, mutta mä olen jo niin valmis palaamaan töihin (hah taisin kirjoittaa vuosi sitten aivan samalla lailla) koska I like my job ja mulla on pieni ikävä niitä ihania asiakkaita, jotka päivä toisensa jälkeen jaksaa piristää :) ...on aika palata arkeen, lopettaa lorviminen ja samalla jatkaa treenaamistakin taas isommin ja kovemmin sekä jatkaa tätä bloginkin päivittämistä ahkerammin.

Olen takas.

Laihduttamisen varjopuolia

Satuinpa tuossa törmäämään artikkeliin, jossa oli lueteltu 5 laihduttamisen varjopuolta ja päätinpä sitten kirjoittaa omat versioni kyseisiin asioihin.

5 laihduttamisen varjopuolta

Monilla laihdutuskuurille ryhtyvillä on korkeat odotukset laihdutuksen jälkeisestä elämästään. Kaikki ei kuitenkaan mene aina kuin Strömsössä, joten muutamiin ikäviinkin asioihin on syytä varautua.

1. Kehonkuvan muutos

• Laihduttaminen ei ole avain onneen: Olet edelleen se kuka olet, mutta laihempana versiona. Monet rajun laihdutuskuurin läpikäyneet kertovat, että odotukset laihdutuksenjälkeisestä elämästä olivat liian korkealla. Painon pudottaminen ei kuitenkaan tee sinusta automaattisesti parempaa tai ihaillumpaa ihmistä.

Ja heti ensimmäisenä tavallaan asia, jonka kanssa mulla on ollut eniten vaikeuksia. Siinä missä se fyysinen työ on tehty ja nyt pyritään pysymään normaalipainossa, on henkinen prosessi vielä täysin kesken. Mä olen nyt 2 vuotta ollut normaalipainoinen, mutta mulla ei vieläkään ole pysyvää, rauhallista ja onnellista olotilaa. Mulle eniten ongelmia tuottaa hyväksyntä ja huomio. Vaikka edellä mainittuja siinä niin kutsutussa edellisessä elämässä oli vähemmän oon monesti miettinyt, että silloin mä kuitenkin olin onnellisempi ja tasapainoisempi minä. Nyt hyväksynnän ja huomion saaminen on tehnyt musta, kuten mä itse itseäni brutaalisti kuvailisin: hirviön. Eräs miespuolinen henkilö sanoikin kerran: "ärsyttävintä sussa on se jatkuva hyväksynnän ja huomion hakeminen muilta vaikkei siihen ole mitään tarvetta." Mä voin hyvin, viihdyn vihdoinkin omassa nahassani enkä enää häpeä tai piilottele kroppaani, joten voisi sanoa, että sinällään mun kehonkuva on jo myönteisen puolella, mutta kuinka pitkä matka tässä pitää vielä taivaltaa, jotta mä saan myös kehoitsetunnon viivan yläpuolelle ja voin jälleen olla se onnellinen ja tasapainoinen minä?


2. Roikkuva nahka

• Jos painonpudotus on dramaattinen, voi tuloksena olla paljon roikkuvaa nahkaa. Oheisella ObeseToBeast-kanavan videolla näytetään millainen lopputulos voi olla, jos rajusti ylipainoinen yksilö laihduttaa normaalimittoihin. Ylimääräistä ihoa voidaan poistaa kirurgisin toimenpitein, mutta se on melko kallista ja jättää yleensä arpia. Roikkuvaan nahkaan kannattaa varautua ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

En tiedä mistä johtuu, mutta mulla ihon luontainen palautumiskyky on tehnyt tehtävänsä. Ei, enkä mä ole käyttänyt minkäänlaisia kiinteyttäviä voiteita tai hilavitkuttimia :) Ainoa mihin mulla on jäänyt himpunverran roikkuvaa nahkaa on vatsa, mutta osa syynä on myös muutama vuosi sitten tehty leikkaus. Ehkä mun kehossa on vielä tarpeeksi joustavuutta ja kimmoisuutta ylläpitävää kollageenia.... iästä huolimatta?

3. Ihmissuhteet voivat muuttua dramaattisestikin

• Erään tutkimuksen mukaan erot ovat hyvin yleisiä sellaisissa parisuhteissa, joissa molemmat ovat olleet ylipainoisia ja joissa toinen on onnistunut pudottamaan painoaan rajusti. Painonpudotus voi siis luoda eräänlaisen epäsuhdan parisuhteeseen. Myös kuntosalilla ja laihdutusyhteisössä luodut ihmissuhteet voivat muuttaa radikaalistikin kaveripiiriäsi – epäterveitä elämäntapoja harrastaneet kaverisi saattavat jäädä vähemmälle huomiolle ajan myötä.

Minun huushollissahan asuu vain yksi ihminen: minä, joten parisuhteen vaikuttamiseen en osaa sanoa mitään, mutta kaverisuhteisiin on kyllä vaikuttanut. Nyt kun tässä mietin niin päällimmäisenä tulee mieleen tämänpäivänen kaverin kysymys "mihin aikaa meet huomenna urkkaa?" ja toisen kaverin whatsapp-viestit hänen hiilaritankkauspäivästä. Toki ne tärkeimmät ja rakkaimmat kaverit ovat pysyneet mukana vaikkei ne hitaasti imeytyvistä hiilareista tai supersarjoista mitään ymmärräkään :) Ja kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin onhan tuo miesmakukin tässä aikaa myöden muuttunut...


Hmmmm                vs                Hmmmm
4. Vaatekaappisi sisällön uusiminen voi maksaa yllättävän paljon

•Kaikki tietävät, että vaatteisiin saa upotettua loputtomasti rahaa – ja tämä on erityisen totta laihduttajille. Voit helpottaa taloudellista taakkaasi shoppailemalla kirppiksillä ja tekemällä vaatevaihtoa kaveriesi kanssa.

Oi kyllä! Mulla meni lähestulkoon koko vaatekaapin sisältö uusiksi! Ainoa 'sopi silloin ja sopii nyt' taitaa olla sukat :D


Hellou kirppis!
5. Kehut eivät välttämättä tunnu kehuilta

• Jos olet itse jo joskus onnistunut laihduttamisessa, niin tiedät että tietynlaiset kehut eivät toimi kuten voisi olettaa. ”Näytätpä hyvältä!” -tyyppiset kommentit voivat saada laihduttajan miettimään, mitä kaveri on mahdollisesti aiemmin hänestä ajatellut. Älä kuitenkaan tuomitse kavereitasi näiden antamien kommenttien perusteella – he todennäköisesti haluavat vain aidosti kannustaa, vaikka eivät aina osaisi asetella sanojaan oikein. Tärkeintä on olla itsestään ylpeä sellaisena kuin on.

Piti oikein hetki miettiä miltä kehut tuntuu ja minkälaisen reaktion ne mahdollisesti saa mussa aikaan? Sitä kun ei elämänsä aikana ole tottunut kehuihin niin aika useasti mä kyllä kiitän, mutta unohdan asian samantien eli toisin sanoen vaikka kehu olisikin aitoa mä en hirveesti anna sille painoarvoa, suuntaan enkä toiseen. On totta, että jotkut kehut ja positiiviset kommentit tekee olon vaivaantuneeksi. Paljon riippuu myös kenen suusta se kehu/kommentti tulee. Muutaman kerran on käynyt mielessä, että "ai nyt mä sitten kelpaisin ja nyt sä kehtaat seisoa mun vieressä ja jutella mun kanssa..." Nämä ihmiset, useimmiten miehet ovat niitä, jotka ovat nähneet mut silloin ja nyt.
FYI: too late.

Vaikka laihtumisen kylkiäisenä tulee myös näitä negatiivisia seikkoja eikä elämä todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista niin siltikään mä en vaihtaisi mitään tästä 'uudesta' elämästä ja uusista elämäntavoista siihen vanhaan.

Koska haluan lihasta en ole nainen?

Sain tuossa muutama päivä sitten aika ilkeän kommentin omasta kropastani. Enpä halua paneutua siihen sen enempää, koska se tuntui todella pahalta ja päästin sen ihon alle, mutta siitä hieman inspiroituneena jäin miettimään muita tähän mennessä saamiani kommentteja muuttuneesta kropastani.

Kelataanpa aikaa jokunen vuosi taaksepäin. Pakko laittaa tähän vanha, jo täälläkin nähty kuva, koska mä en saa iTunesia toimimaan enkä sen takia saa vanhoja kuvia tähän läppärille.


Kyllä, tuossa jamassa on joskus tullut oltua. Mitäpä veikkaatte olinko mä tyytyväinen? Olinko mä onnellinen? En ja en. Todellakaan!

Joskus tekee ihan hyvää tsekkailla noita vanhoja kuvia vain todetakseen, että menneeseen ei ole paluuta ja minkä takia sitä tänä päivänä liikkuu enemmän ja seuraa hieman tarkemmin mitä sitä kitusistaan alas laittaa.

Ja sitten niihin kommentteihin. Aiemminhan mä olen kirjottanut, vähän samantapaisista huomautuksista täällä, mutta nyt mennään kommentteihin koskien täysin mun treenaamisen aikaansaannoksia.


Varsinkin viime aikoina olen saanut kuulla muutamaankin eri otteeseen kuinka mun jalat ei näytä naisellisilta, koska kun mä seison tietyssä asennossa mulla näkyy reisilihakset. Samoiten kuin olen kuullut, että mun kädet on liian maskuliiniset koska mulla on hauikset. Ja ehkä kaikista jäätävin kommentti on ollut, että mä olen tyhmä (kyllä, näin se asia ilmaistiin!) koska haluan leveämmän selän ja muutenkin kokonaisvaltaisesti enemmän lihasmassaa. Mikä tässä on huvittavinta kaikki kommentit on tullut miesten suusta, joten en ole voinut muuta kuin hymähdellä ja olla ylpeä tähän asti saamistani saavutuksista.

Mutta miksi juuri miehiltä, joiden mielestä mä en lihasmassaa tavoitellessani ole enää nainen... Excuse me?! :D Olenko mä oikeasti törmännyt siihen miesten kauhukuvaan bodatuista naisista, jotka salilla käydessään muuttuu yhdessä tai kahdessa yössä vihreiksi hulkstereiksi? Hei news flash niille tietämättömille, että nainen saa treenata aika hitokseen saadakseen edes jonkinlaista pattia. Okei, kuten olen aiemmin kertonut mä olin puolessa vuodessa kerryttänyt lihasmassaa huikeat 2,9kg ja kaikki asiaan perehtyneet, joille olen asiasta maininnut ovat sanoneet sen olevan naiselle aikamoinen saavutus, mutta kyllä mä salilla teenkin duunia... enkä vaan p*rseile peilin edessä... välistä jopa siinä määrin, että se aamupuuro on alkanut maistumaan kurkussa... Ja siinä taisi mennä se naisellisuus :D mutta kyllä mä siltikin olen vielä kaukana bodatusta naisesta.

Vai onko kyseessä miesten pelko ja epävarmuus itseään vahvemmasta naisesta? Kuten Kikka aikoinaan lauloi "kanna minut metsään apinamies..." niin se testosteroninen apinamies-ego kärsii kun se vahvempi osapuoli onkin nainen ja sen takia mun treenaamista yritetään dissata? Rehellisyyden nimissä on tähän todettava, että olisihan se jokseenkin koomista, jos mies olisi itseäni pienempi sohvaperuna. Ei, en minäkään täydellistä fitness-elämää elä, mutta jos prioriteetit on aivan toista luokkaa kuin itselläni niin valitettavasti se on ei kiitos. Soitellaan, mutta eri bändeissä! Ja kyllähän siihen on tässä ajan myötä menty, että kun itse treenaa niin mitä leveämpi hartiaväli miehellä on sen varmemmin se kiinnittää allekirjoittaneen huomion.


Olenko mä nyt tyytyväinen? Olenko mä nyt onnellinen? Kyllä ja kyllä. Todellakin! Ja hell yeah dissauksista huolimatta aion jatkaa lihasmassan kasvattamista! :)

No ne 715517

Minäpäs en ennen ole ottanut kantaa suuntaan enkä toiseen toisten blogikirjoituksiin, mutta nyt - koska mennään aiheeseen, josta mulla on omakohtaista kokemusta päätin riipaista... nimittäin niistä tisseistä. Älkää kysykö miten eksyin Maisa Torpan blogiin ja lukemaan tämän Tuulitunneli-blondin kirjoitusta tisseistä. En tiedä.

Maisan kirjoituksen luettuani päällimmäisenä oli fiilis, että "mitä *painokelvotonta tekstiä* mä just luin!? Tän on pakko olla vitsi... pelkkää provoa." Tiedättekö, halua pysyä julkisuudessa hinnalla ja näköjään aiheella millä hyvänsä! Loppujen lopuksi mua vain nauratti... Ja jotta teillekin avautuu tämä WTF-kokemus niin sehän löytyy täältä.

Kun lähti 25kg kaikkihan sen tietää ja on varmasti huomannutkin - niin lähti tissitkin. Se oli soronoo ja esimerkiksi kaikki siihen saakka omistamani rintaliivit meni uusiksi. Nykyään vaateostoksilla ei tulisi mieleenkään ostaa kovin avonaisia, rintamusta korostavia yläosia, sillä eihän mulla ole edes mitään mitä esitellä! Annanko mä siltikään pienien tissieni määritellä itseäni naisena? En todellakaan. Pidänkö itseäni jotenkin vähemmän naisena tai naisellisena? En todellakaan.

Maisan kirjoituksesta jäi päällimmäisenä vaan mielikuva, että naisella pitää olla isot tissit (ja vissiin vähän muutenkin koko kroppa tiptop) vain ja ainoastaan miellyttääkseen miestä... Anteeksi kuinka? Voiko nainen objektoida itseään enää yhtään enempää? Menee niin yli mun ymmärryksen miten joku voi edes ajatella muokkaavansa omaa kroppaansa vaan miellyttääkseen toista ihmistä?! Sen jälkeen kun multa hävisi tissit niin en käsi sydämellä ole kertaakaan miettinyt silikonitissien hankkimista... ei tarvetta... mutta vielä vähemmän tekisin sen yhdenkään kaksilahkeisen takia. Mulla ei ole mitään silikoneja vastaan; jokainen on vapaa tekemään omalle kropallensa mitä haluaa, mutta ei se musta kovin hyvästä ja vahvasta itsetunnosta kerro, jos se tehdään miellyttääkseen toista ihmistä.

Vaikka mulla ei olekaan enää isoja tissejä niin enpä ole kuullut yhdenkään miehen valittavan tai kertoneen mun olevan jotenkin ei-haluttavampi/viehättävämpi. Hei, jos mä en kelpaa jollekin sellaisena kuin mä olen niin siinä vaiheessa mä toivotan onnea seuraavan (jolla toivottavasti sitten on isommat tissit) kanssa. Meitä naisia on monen monta ja jokaiselle miehelle varmasti löytyy mieleisensä.
Mä olen mitä olen - they either take it or leave it.

Dieettikatko

Koska mun suunnitelmissa ei ole kisat eikä mulla myöskään ole varsinaista tarvetta painonpudotukselle mä päätin viime perjantaina pistää dieetin hetkeksi katkolle. Kyseessä ei ollut mikään koska mä en jaksa/viitti/halua-päätös vaan elämässä tapahtui asioita, jotka söi mun energiat ja ajatukset ja koska mä olen oikein MEGAluokan stressaaja mä koin, että mun keskittyminen ei yrityksistä huolimatta riitä ja koska dieetti ei siis ole mulle mikään pakko mä näin paremmaksi vaihtoehdoksi pistää sen tauolle kuin mennä puoliteholla.

Do or Do Not - There Is No Try
~Yoda~

...Mutta siis dieettihän sujui hyvin ennen katkosta... :D
Onneksi taukoon ei mennyt kuin yhden viikonlopun verran. En mä vieläkään saanut asioita täysin selvitettyä, mutta parempaan päin ja "uskalsin" maanantaina jatkaa dieettiä...

Sunnuntaina pistin kalorit haisemaan ja kävin hakemassa kaupasta todellista stressinlievitystä...




#AsioillaOnTapanaJärjestyä!

Se toinen selkätreeni

Ei siitä ole kauaa kun ajattelin ja taisin ääneenkin sen sanoa, että selkätreeni on mun inhokki, koska mä en vaan saanut sitä toimimaan. Vaikka mä kuin veivasin ja veivasin niin fiilis oli aina blaah, nothing. Mutta niin se vaan ajat muuttuu ja nyt siitä on tullut yksi parhaimmista, vanavedessä hauis/ojentaja (♥♥♥) treenin kanssa.

Selkää teen edelleenkin kahdessa eri osassa ja tänään vuorossa oli toinen niistä. Toinen löytyy täältä.


Ylätalja kapealla otteella

Ylätalja niskan taakse

Oon niin noiden vetoremmin kannalla ns. vetoliikkeissä esim. ylätalja, alatalja ja maastaveto kun painoa alkaa olla tarpeeksi ja näppi- ja puristusvoima alkaa viemään keskittymistä. Vetoremmien kanssa voi keskittyä paremmin itse suoritukseen ja siihen treenattavaan lihakseen. Jotkut sanovat, että vetoremmit on turhaa hifistelyä enkä sanokaan, että remmit olisi ensimmäinen must-hankinta alkaessaan treenata kuntosalilla, mutta kyllä ne aikaa myöden on ihan ok hankita. Mulla taisi oli takana jo lähestulkoon 2 vuotta treenaamista kunnes mulle erään PT:n toimesta suositeltiin remmien hankintaa.


Soutu istuen

Kyllä huomaa milloin sarja alkaa olemaan viimeisiä toistoja vaille. Neidillä naama menee normaalilukemilta beast modeen :) "Kyllä s*tana jaksaa!"


Alasveto taljassa
Korvaa tällä hetkellä alataljan kokonaan, sillä muutamat istumista vaativat laitteet on kipeän hanurin ja takareiden takia mahdottomia ja alatalja on yksi niistä.

Summa summarum: oli hitokseen hyvä treeni! :)

Siinä oli muuten viides treenikerta tälle viikolle. Lomaviikko käytetty siis erittäin hyödykseen! Huomenna mä aion nukkua juuri niin pitkään kun nukuttaa ja muutenkin vain chillata koko päivän :)

Kotiin päästyäni fiilis olikin sitten aivan jotain muuta...

...siihen asti kunnes sain taas syödä ja virtaa kroppaan!

Mä oon niin pähkinöinä

Aamupuuro kitusiin, reppu selkään ja menoks.


Mä niin nautin tosta auringosta. Kummasti se vaan piristää ja saa aikaseksi hyvän fiiliksen. Noh, senhän te jo tiesitte :)

Kahvikupillisen jälkeen oli aika suunnata salin puolelle. Vuorossa oli mun lempparia, hauis ja ojentajat.



Kuvat on tosin otettu aiemmilta reenikerroilta, mutta samoilla mentiin. Superina hauiskääntö tangolla selkä seinää vasten ja ojentajille ranskalainen punnerrus maaten. Supersarjahan tarkoittaa kun tehdään kaksi lihasryhmää koskevaa liikettä peräkkäin, ilman taukoa. Sen voi tehdä joko samalle lihasryhmälle tai vastakkaisille, kuten mä tein. On tehokas ja vie kyllä mehut ihmislapsesta aika hyvin.


Sitten hauiskääntöä käsipainoilla. Voisin kuvitella, että kuvia ottaessa mulla on ollut 7 tai 8 kilon painot... tänään mentiin jo 12,5kg:lla! :)

Vaikkei viimesistä liikkeistä olekaan kuvia niin ei se treeni vielä tähän loppunut vaan sitten siirryin taljaan tekemään hauiskääntöä...


... tosin kuvasta poiketen seisten sekä ojentajapunnerrus naruilla. Tämäkin setti superina. Ja mä olin niin done!


Olihan se treenin päätteeksi pakko vähä flexailla kun ihan itse olen rakentanut :)

Kauppareissua pukkas, rahkat finaalissa... vaan eipä ole enää!


Ostin myös samalla lisää Cashew-pähkinöitä ja kotona satuin huomaamaan erään jokseenkin mieleenkiintoisen seikan...


Hei oikeesti! Minkälaisella todennäköisyydellä sä lapioit irtomyynnistä pussiin tismalleen saman grammamäärän kuin edellisellä kerralla!?! Jep, I did it! :)

Kiristää ja kiristyy

Aurinko paistaa, päivät on valoisempia pidempään ja yksi talvilomalainen täällä morjens! :)

Taidan muuten huomenna ottaa rätin kauniiseen käteen ja pestä tuon peilin :)

Hanuri on kipeä, takareittä kiristää ja välistä tuntuu siltä, että koko homma on levinnyt nyt myös etureiteen. Ei ollenkaan hyvä enkä tykkää, mutta en jumatsuikka anna sen häiritä lomaviikkoa... vaikka se lääkäri viime käynnillä sanoikin, että jos siltä tuntuu niin voin hakea sairaslomaa ettei loma menisi pilalla jalan takia.


... Ja lomaviikon kunniaksi mä kiikutin maanantaina salille kahvipöytään herkkuja :) Myönnän, mastoin vaikka olenkin dieetillä eikä edes tullut huonoa omaatuntoa. Voin kertoa, että meni suoraan tuonne korvien väliin! :)

Dieetillä olemisesta huolimatta reenit sujuu hyvin kun suuntaan salille heti aamupuuron jälkeen, sillä illasta ei kyllä enää energiat riittäisi. Nyt sitä reenataan sitten vaan yläkroppaa ja eilen kun satuin pällistelemään peilin edessä niin aivan kuin olisin ollut huomaavani pienen pientä kehitystä selässä. Wings in progress!


Muistan kun aloin käymään salilla ja kävin ostamassa nuo hanskat... Ei vaan, äiti ne kylläkin maksoi :) Enivei, kuten kuvasta näkyy ne alkaa pikkuhiljaa tulemaan tiensä päähän. Onhan mulla all the way from Las Vegas ostetut Reebokin salihanskat, mutta ei ne ollutkaan hyvät alkuunkaan ja palasin takaisin vanhoihin. Tarkoituksena on ollut ostaa uudet jo muutaman kuukauden ajan, mutta mitä suotta kun nuo ovat vielä täysin toimivat! Jos jokin on nähnyt mun matkan salitreenaamisessa ja kaikki ne onnistumiset ja ei-niin-onnistumiset niin ne on nuo hanskat.


All I need. My love ♥