Tästä tulee nyt täysin kuvaton postaus, sillä läppäri ja iLuuri on tällä erää päättänyt lopettaa yhteistyön, enkä näin ollen saa siirrettyä kuvia puhelimesta koneelle.
Mitäpä mulle... Väriestejuoksun jälkeen minähän aloin kärsiä totaalisesta treenimotivaatiokadosta. Sinänsä mielenkiintoista, sillä tämän 3 vuoden aikana mitä olen salitreenaamista harrastanut en ole kertakaan potenut motivaatiokatoa näin suuressa mittakaavassa. Ei yksinkertaisesti vaan kiinnostanut.... mutta siltikin vähän kuin väkipakolla raahasin luuni salille toivoen, että jospa se innostus ja motivaatio taas palautuisi. Vaikka sainkin itseni salille niin eihän se reenaaminen ollut samanlaista kuin silloin kun siihen on halua ja poltetta. Voitte vaan kuvitella kuinka omatunto alkoi pikkuhiljaa soimaamaan ja minä suurin piirtein itkua tuhersin iltasin nukkumaan käydessä taas yhdestä "menetetystä" päivästä. Pari viikkoa siinä meni eikä minkäänlaista käsitystä mistä se mahtoi johtua ~ toiset sanovat, että vaihtelun puutteesta ja toiset taas levon tarpeesta.
Nyt alkaa se "pinspiraatio" taas pikkuhiljaa palautumaan, vihdoinkin eikä salillekaan tarvitse mennä enää niin itseään "pakottaen" ja itse se tekeminenkin alkaa taas tuntumaan mielekkäältä :) Niinhän sitä sanotaan, että alhaalta on suunta vain ylöspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti