Vähän erilainen tarina

Seuraavaa kirjoitusta mä oon miettinyt jo pidemmän aikaa, mutta en vaan koskaan ole löytänyt sitä sopivaa ja oikeaa hetkeä. Viime aikaisten tapahtumien takia mä tunsin, että se sopiva hetki on nyt. Mä haluun kertoa teille tarinan yhdestä tytöstä, joka on aina ollut mulle tärkee ihminen, mutta viime vuosina hänestä on tullut vielä entistä tärkeämpi.

Se tyttö on sosiaalinen, nauttii ihmisten seurasta, hymyilee ja haluaa kaikille vaan parasta... Hän välillä pistää jopa toisten tarpeet omien tarpeidensa edelle vain jotta muilla olisi hyvä olla. Mutta sillä tytöllä on salaisuus, jota ei moni tiedä ja nekin harvat jotka tietää tuskin täysin ymmärtää mistä on kyse. Moni ei varmastikaan ensinäkemältä uskoisi, mutta tällä tytöllä todettiin jokunen vuosi sitten keskivaikea masennus, jota hän oli ennen varsinaista diagnoosia sairastanut jo vuoden päivät. Miettikää, vuoden! Se tyttö oli todellakin pohjalla: kotoaan hän ei poistunut juuri minnekään, nukkui suurimman osan vuorokaudesta ja senkin ajan minkä oli hereillä silmissä oli vain tyhjä katse, kaverit hän blokkasi täysin ulos elämästään, mikään ei kiinnostanut ja itseasiassa kaikki asiat, jopa elämä kokonaisuudessaan oli hänelle vähän kuin suoraa EKG-käyrää. Kaikki asiat tuntui vaan kaatuvan päälle ja hän useasti miettikin, että jos kerran Jumala antaa jokaiselle taakkaa vain sen verran kuin on kykenevä kantamaan niin kuin h*lvetin vahvana Hän tyttöä mahtoi oikein pitää. Katkeamispiste se tulee jokaiselle vastaan jossain kohtaa! Jostain ihmeestä se tyttö kuitenkin löysi voimia lähteä itse hakemaan apua, ja sen ja diagnoosin saatuaan alkoi aiemmin synkkä, surullinen ja väsynyt maailmakin näyttää pikkuhiljaa toisenlaiselta. Ehkä tunnelin päässä oli sittenkin valoa...

Se tyttö olen minä.

"Oon maannu lattialla miettinyt miten täällä selvitään, oon huutanut keuhkot pihalle, on tuntunut ettei pysty hengittää. Mut oon täällä vielä, en anna pelon mua koskettaa... Vaikka tänään ois paha olla koita jaksaa." ~ Cheek / Niille Joil On Paha Olla.

Nyt tapahtuneista on kulunut muutama vuosi, mutta kyseisen sairauden kanssa mä kamppailen edelleenkin. Ensimmäisen kerran masennus palasi ottamaan musta otteen reilu vuosi sitten keväällä kun mä olin juuri kalkkiviivoilla mun painonpudotusurakan kanssa. Vaikka urakka sinänsä onkin yksi mun hienoimmista saavutuksista ikinä, mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin se toi mukanaan myös negatiivisia asioita. Muun muuassa mun pää ei pysynyt mukana ja siinä sitä oltiin viikon verran taas pohjalla. Nyttemmin mä oon aika hyvin oppinut tunnistamaan tuon salaa hiipivän painajaisen oireet ja mä tiedän milloin on aika vaihtaa suuntaa tai muutoin mä ajaudun elämäni kanssa taas sivuraiteelle ja sinne mä en todellakaan halua enää koskaan.

Mä en oo koskaan hävennyt mun masennusta, sillä mä tiedän ettei se ole mun itse aiheuttama vaan sairastuminen siihen oli elämäntapahtumien ja monien asioiden summa, mutta syy siihen miksi mä halusin ottaa sen nyt esille on seuraavassa kuvassa...


Niin, tuo teksti veti ainakin mut hiljaiseksi. Sen muutaman kerran kun minäkin olen kuullut, että "skarppaa" tai "otat vaan itseäsi niskasta kiinni" kun mulla on ollut paha olla (huom. mä tiedän, että tarkoitus on ollut vaan hyvä!), mutta edes Oscar-palkittu koomikko ja hauskuuttaja ei pystynyt hauskuuttaa itseään terveeksi. Kun se ei toimi niin.