Mä alotin tän elämätaparemontin viime vuoden syyskuussa kun mä yksinkertaisesti päätin haluta muuttua ja laihtua. Mä en halunnu olla enää minä siinä muodossa missä mä olin. Toisin sanoen en siis viihtynyt enää omassa nahassani. Vaatekaupoissa mä näin kaikkia kivoja, ihania vaatteita, joita mun oli turha edes mennä kokeilee, sillä mä tiesin lopputuloksen siltä seisomalta. Mä oon aina ollut itsekriittinen ja jos joku vaate vähänkin kiristi väärästä paikasta tai "esitteli" mun jenkkiksiä tms. se oli samantien "juu ei".
Mä aloin kiinnostua salitreenaamisesta ja muutenkin liikkumisesta, mutta kaikkihan sen tietää, että urheilu yksinään ei tuo tuloksia vaan rinnalle tarvitaan myös oikeanlainen ruokavalio.
Mun systeri tutustutti mut ja suositteli kokeilemaan Jutta Gustafsbergin laatimaa Go Fat Go-ruokavaliota ja voin sanoa, että päivääkään en ole katunut, että lähdin tuota noudattamaan. Vaikka mä usein puhun olevani "dieetillä" kun mä syön GFG:n mukaan niin en mä kuitenkaan tarkoita sillä varsinaista dieettiä siinä muodossa missä moni ihminen sen käsittää vaan mun kohdalla se tarkoittaa terveellisempää ruokaa, josta on turhat karsittu pois. Dieetit itsessään tulee ja menee, samoin kuin ne kilotkin silloin, mutta mä haluan pysyvää. Sen takia mä en puhu GFG:stä dieettinä vaan ruokavaliona, jonka perusrunkoa mä tuun noudattamaan todennäköisesti loppuelämäni pitääkseni kilot poissa.
Tähän päivään mennessä mä oon tiputtanut treenaamisella, liikkumisella ja ruokavaliomuutoksella 25 kiloa. Mä tiedän, että se on ihan jäätävä määrä, mutta siltikään mä en osaa hahmottaa sitä. Näänhän mä peilistä itseni ja koko ajan uudistuva vaatekaappi kertoo omaa tarinaa, niin ja tietysti kuulen ihmisiltä mun muuttuneesta kropasta. Mä olin tässä taannoin käymässä systerin luona, jossa systerillä oli antaa mulle jotain vaatteita. Enpä olisi ikinä uskonut, että joku päivä mä vielä mahtuisin samoihin vaatteisiin systerin kanssa! Siinä vaatteita sovitellessa mä totuttuun tapaan "revin" vaatteita ylös ja alas päälläni ja yritin asetella niitä peittämään epämiellyttäviä kohtia ja systeri saikin tämän tästä "ärähdellä", että "ei siinä sun mahassa ole mitään vikaa... anna sen nyt olla... lakkaa repimästä sitä" jne. Miten se kehonkuva onkin niin vaikeeta sisäistää myös tuonne korvien väliin?
Onhan se kiva kuulla kehuja, varsinkin miespuolisilta ihmisiltä kun ei niitä "edellisessä elämässä" juurikaan kuullut, mutta en mä osaa käsitellä niitä vaan mä häkellyn... Tästä hyvänä esimerkkinä eräs miespuolinen ihminen, joka hetken aikaa norkoili tässä meikäläisen nurkissa ja siltä ihmiseltähän niitä kehuja sateli siihen pisteeseen asti, että mä lähestulkoon ahdistuin ja pää oli seota, koska se oli mulle täysin uutta enkä mä osannut käsitellä sitä kehujen ja kauniiden sanojen tulvaa. Kiitos ja anteeksi, jos satut lukemaan.
Huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta kertoo se, että mulla on jokin ihme tarve hakea ihmisten hyväksyntää, jopa niin, että mä välillä tunnen "hyväksikäyttävän" ihmisiä omiin tarpeisiini... Hitto tää onkin vaikeampi keissi pukea sanoiksi, enkä sitä sen enempää osaa selittää...
Eli siis vaikka tämä elämän ja kropan muuttuminen on tuonut positiivisia asioita, niin on se tuonut mukanaan myös negatiivisiakin vaikutuksia ja välillä mä mietin, että miten tän kaiken keskellä on mahdollista elää normaalia elämää?!?
Jos siellä ruudun toisella puolella on lukijoita, joilla on samanlaisia kokemuksia ja kuinka ootte niistä selvinnyt niin kuulisin niitä mielelläni joko kommenttien muodossa tai jos kynnys kirjoittaa julkisesti on suurempi niin sähköpostillakin se onnistuu... osoitehan löytyy tuosta sivupalkista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti