Uuden ohjelmakierroksen myötä lisäsin treeneihin myös enemmän liikkeitä aina yhtä ruumiinosaa kohden. Esimerkiksi Smithin lisäksi teen jalkapäivinä myös prässin kuten myös reisiojennukset etu- ja takareisille laitteessa. Tiistaina vuorossa ollut yläkroppa sen sijaan tarvitsee vielä parannusta, sillä jostain syystä mä vaivun epätoivoon kun yritän keksiä eri keinoja treenaamisille tai sitten jos keksinkin niin en saa niitä toimimaan kunnolla käytännössä ja treenaaminen tuntuu jokseenkin mitättömältä. Pitänee jälleen kysyä Mikolta apua.
Viime päivinä oon alkanut tuntemaan pienimuotoista väsymystä treenatessa ja alati vallitsevaa näläntunnetta ja olen itsekin sen tajunnut, että tämän hetkinen kalorimäärä ei ole enää riittävästi treenimäärän kanssa, samoin kuin hiilareiden määrää on hieman nostettava. Miten ihanalta se kuulostikaan kun systerin kanssa asiasta keskusteltaessa systeri tokasi, että "sä kun et ole enää mikään tavis tuossa treenaamisessa" tarkottaen mun omistautumista kovalle treenaamiselle ja kuinka se sitten tuo mukanaan muutoksia :) No, kyllä mä pidän itseäni vielä keltanokkana, mutta on se tsemppaavaa kun toiset ihastelee mun kurinalaisuutta, tunnollisuutta ja päättäväisyyttä.
Kun unohdetaan takkuillut yläkroppatreeni niin tiistai oli kyllä mahtava päivä...
... ei varmaan tarvitse kertoa enempää! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti